Odotettu sähkäri tupsahti vihdoin meiliin ja..

..puhas on! On se mukavaa että tuo meidän vinkuva, häntäänsä jahtaava karvapallo näkee tulevaisuudessakin :)

Hormooni-Hermanni is back!

Voi pikkuista poikaa kun tytöt sekoittaa pään... ollaan nyt pari päivää seurattu kun kuono nousee taivaita kohti, suu menee tötterölle ja ilmaan helähtää kutsuhuuto toisensa perään. Tor myös kyttää ulko-ovella, kinuaa pihalle jatkuvasti, vinkuu, piippaa, on rauhaton..noin vaikka alkuun.

Varasin aamulla ajan Sopulitien eläinlääkärille ja onneksi saimme sinne ajan samaksi päiväksi. Äsken tuossa lenkin lomassa poikettiin lekurin pöydällä piikitettävänä ja nyt sitten toivotaan että "jarru" tekisi tehtävänsä. Nyt silmä jo luppaa, voisko se olla mahdollista näin pian? Ihanasti tuo poju käyttäytyi lekurilla ja oli kauhian kiltti ja rauhaisa. Oi miten rakas kultamussukka se onkaan :)

Veljekset Uno ja Tor sekä valoa tunnelin päässä

Ulkoinen kovalevy on mennyttä. Kaput. Rikki. Ei auttanut kotiin saapunut tekninen tukikaan tässä asiassa. Olin juuri opetellut siirtämään valokuvat ynnä muut tallennettavat asiat vain ja ainostaan sinne, koska tämä läppäri alkaa vedellä viimeisiään ja milloin vain voi olla se päivä, että kone jumahtaa lopullisesti. Noh, Buffalo ei tykännyt parista epähuomioisesta heilautuksesta läppäriä siirrellessä ja niin se sitten lopetti toimintansa kokonaan. Heippa enkelit, nähdään jossain muualla!

Sellainen erikoisuus koettiin täällä Hertsikassa että velipoika Uno tuli Sohvinsa kanssa lenkkiseuraksi! Niin paljon samaa noissa kahdessa vaikka ovatkin ihan erilaisia. Tor on omien polkujensa kulkija, itsetietoinen ja rohkea. Joskus tuntuu, että sen mielestä ihminen on olemassa vain koska ilmankaan ei pääse lenkille. Tai saa ruokaa. Tai luuta. Tai pääse agilitykentälle. Toisaalta sitten taas kun tehdään, niin tehdään täpöllä. Silmä kovana tarkkaillaan ihmistä että kerro nyt, mihin menen ja miten päin. Tai hetkinen, se taitaakin olla sen lihapullapussin ansiota se? Ota tosta nyt selvä... Mutta siis tähän kohtaamiseen. Tor oli selkeästi äreämpi ja kärkkäämpi murahtelemaan. Toisaalta oltiin omilla jäillä ja Uno vieraisilla. Unoa olisi kovin kiinnostanut että kuka se tämä ärrimurri oikein on, mutta Tor teki selväksi että turha tulla lähemmäs. Ja itse viiletti etunenässä sen näköisenä ettei vähempää voisi kiinnostaa. Et sinä etkä sinä. Jossain välissä lenkkiä ajautuivat lähemmäs toisiaan ja sen seurauksena Unokin sanoi sanottavansa, jonka jälkeen molemmat pitivät huolta että välimatka oli kohteliaan pitkä. Mitään sen kummempaa hässäkkää ei ollut ja oli erittäin hyvää treeniä joutua sietämään samanikäistä ja kokoista pojankoltiaista 2 tunnin lenkin ajan. Uno vaikutti veljeensä nähden vähän aremmalta mutta oli silti hyvin utelias tutustumaan. En osaa tarkemmin määritellä mutta jotenkin niin kovin herttainen oli toinen. Täytyy ottaa uusiksi tässä joku päivä ja likat mukaan!

Alkaisi vihdoin olla jotain järjestystä tässä minunkin elämässä. Palaan "uusiin", vähän muokattuihin hommiin ensi viikon puolivälissä ja ajatus tuntuu hyvältä. Saan tehdä virkatyöaikaa ja viikonloput on vapaat. Kummalista sinänsä, koska aiemmin en ole ajatellut että se olisi jotain mitä itse haluaisin, mutta niin vaan jo tieto siitä, että missä olen ja minä päivänä ja joka viikko sama, saa lastin kevenemään harteilta. Jos joskus on nauttinut epäsäännöllisyydestä ja epätietoisuudesta (kun ilman kalenteria ei tiedä missä pitää olla ja minäkin aikana) niin se aika on ohi nyt. Tarvitsen rauhaa, säännöllisyyttä, rutiineja.... Tiedon siitä, että voin valita treeniajaksi minkä tahansa arki-illan tai sitten olla valitsematta. Vain koska voin mennä myös huomenna.

Olen saanut neuvon vain olla ja katsoa. Jos en itse tiedä mihin mennä, ei ole pakko mennä minnekään. Antaa tien viedä ja mahdollisuuksien näyttäytyä.

Kuulostaa lohdulliselta, eikö?

Kyläluudat

T&T vauhtikaksikko piti huolen että tässä talossa riitti tassujen tapsutusta. Telmuri tuli perjantaina yökyläilemään ja voi tuota Torin onnea kun sai kaverin kenen kanssa nuohota. Välillä kyllä meni herne nenään tuohon päivystämiseen ja tädin kurkku tuntuu vähän aralta. Kaameeta, että yhtään hiljasempi tai kauniimpi komentaminen ei vaan yksinkertaisesti tehoa. Telma murrasi pihan ja talon ääniä ja Tor komppasi sujuvasti. Höhlät. Mutta ihanat höhlät. Keskenään ovat niin kiltisti että ei tarvitse koko aikaa kytätä että milloin jommalta kummalta palaa hihat. Ne käryää korkeintaan minulta jos elämöinti kohoaa turhan äänekkääksi ja häiritsee minun korkeuteni rauhaa. Just joo.

Lauantaina pakkasin sisarukset auton perään ja hurautettiin Vallilaan. Mentiin oikeen perinteisen malliseen yökylään jonne pakataan mukaan vain välttämätön: yökkäri, villasukat ja hammasharja :) Vieteltiin kahden naisen ja kolmen koiran voimin seuraava vuorokausi tosi rennoin ottein lähinnä löhöillen, syöden ja leffoja katsoen. Sen yhden R. Geren tähdittämän, 50+ rakkauslässähdyksen olisi kyllä voinut jättää väliin.. Vaikka Riku onkin ihana. Mutta ihan vaan siksi, että meistä kuka vaan olisi pystynyt tekaisemaan sen juonikuviot. AUH.

Nyt jos tuo ulkoinen kovalevy suostuisi toimimaan, laittaisin tänne muutaman kuvan lauantaiselta lenkiltä meren jäältä jossa tapasimme pari enkeliä. Täytynee siis odotella että tekninen tuki saapuu kotiin ja palata asiaan sitten!

Tokoilua ja hiihtelyä

Sunnuntaina kävimme Tarjan luona DNA-testeissä koska joulukuussa otettu testi oli mennyt pilalle -ei vain meiltä vaan kaikilta. Sen jälkeen Tor pääsi pihalle riekkumaan Hirmuisen ja Lolan kanssa. Ihania tyttöjä, vaan tunne ei kyllä välttämättä ollut ihan molemminpuoleinen, sen verran poju sai sanomista liian likelle tulemisesta. No ei kai tuo nyt ihme ole, kuka sitä haluaisi selkäänsä yli-innokkaan sulhastelijan PYYTÄMÄTTÄ?

Tämän jälkeen ajelimme Purinalle jossa oli vuorossa toiset toko-treenit. Sivulletulo on edelleen aika sählinkiä ja seuraaminen sellasta jolkottelua. Jostain syystä Tor jättää minuun aina pienen hajuraon eikä tule tarpeeksi lähelle. Tätä siis harjoittelemme. Ohjaaja antoi vinkiksi, että voin itse siirtyä koiraan kiinni ja palkita sen omasta läheisyydestäni mahtavilla herkkupaloilla. Ehkä se sitä myötä ymmärtäisi, että on ihan järkevää liimautua siihen vasempaan sääreen näissä tilanteissa. Yksi harjoitus on myös pienen kehän kiertäminen niin, että aina kun otan askeleen sivulle, hinautuu koira perässä (siihen vielä haussa olevaan) oikeaan kohtaan.

Harjoittelimme myös istu-maahan-istu ja maahan-seiso-maahan-käskyjä. Meni aika hyvin kunhan itse pysyn hyvin rauhallisena varsinkin siinä maahan-kohdalla, muuten sieltä tullaan ylös kuin jojo pienimmästäkin merkistä. Seisomaan nousu ei kyllä ole ihan hanskassa ja vaatii kädellä sohimista.. mutta hyvä tästä tulee! Kolmantena harjoittelimme Ruutua. Ensimmäisessä treenissä ruudun takaosassa on namilautanen ja koira lähetetään pienen matkan päästä ruudun ulkopuolelta hakemaan nami. Seuraavassa treenissä välimatkaa pidennettiin (kun irtosi niin penteleen hyvin!) ja koira jää paikalle odottamaan sillä aikaa kun itse kävelen ruudun takaosaan ja sanon että onpahan turkasen hieno ruutu tässä. Tämän jälkeen kävelen koiran viereen ja lähetän sen ruutuun, ja saman tien kun kaveri ylittää eturajan, heitän palkan perään. Irtoaa aivan mahtavasti tämä kaveri, sen kanssa ei ollut mitään hankaluutta! Seuraava etappi onkin sitten saada koira pysähtymään ruutuun ja menemään maahan. Tästä jatkamme seuraavalla kerralla.

Ollaan käyty parisen kertaa hiihtolenkillä yksissä tuumin. Hirmusen rankkaa varsinkin kun täällä Hertsikassa ei noista mäkimaastoista ole ainakaan pulaa. Siinä on välillä sukset ja sauvat ja hihnat aika solmussa mutta sen suurempaa vahinkoa ei olla saatu aikaan, ihme, koska varsinkin reunaan, seis, hiljennä, ohita-käskyjen tarkoitus saattaakin olla hieman hakusessa. Kummalista että se äänen kovuus ei niinkö vaikuta niiden perille menoon? Mettä raikaa kun tämä parivaljakko taittaa matkaa sivakoiden hehhehee... mutta harjoittelemalla hyvä tulee ja kerrankin pääsee oikein kovaa! Ja tajuaapahan muut samalla ladulla lykkijät antaa tietä :)

Pikku-Sinni löysi sittenkin kodin muualta ja voi tätä haikeutta. Teidän että homma meni just parhain päin, mutta silti.. se oli niin hellyttävä! Katellaan nyt että mitä kevät/kesä tuo tullessaan ja otetaan silloin Torstille kaveri-asia uudelleen harkintaan.

Kysymysten äärellä ei saa olla kiire

Tunnit vaihtuu päiviksi, päivät viikoiksi, viikot kuukausiksi...sille se tuntuu...aika kuluu ja mukana soljutaan.

Ehkä konkreettisimmin ajan kulun huomaa Tarjan luona vielä toistaiseksi kasvavasta Baddingin laumasta joka on muuten aivan ihastuttava. Eilen viimeksi pääsimme kyläilemään ja Sinni-tyttönen oli taitava hurmaustyössään. Sen pikku häntä vipatti innokkaasti koko ajan ja kerta toisensa jälkeen se kipusi syliin rapsutettavaksi tai nokosille. Välillä se otti sormen suuhun ja hellästi sitä hammasteli. Ei mitenkään ollut verrattavissa Jykän tai muiden kundien raateluyrityksiin :) se on ihmeellinen pikku tyttö. Käykääpä katsomassa Jennin ja likkojen sivuilla lisää juttua näistä pienokaisista.

Onhan sitä mietitty että mitä jos Torille hankkisi seuralaisen. On kuitenkin monta asiaa pohdittavana, mikä saa minut epävarmaksi tämän päätöksen äärellä. Yhtenä suurimmista on omat resurssit, onko niitä tarpeeksi tästä pienestä huolehtimaan, ilman että tunnen paineiden kasautuvan entisestään?

Viime ajat on olleet suurten voimien mylläystä varsinkin työelämässä ja nyt olen vähitellen alkanut ymmärtämään, että ainoastaan radikaalit muutokset tienuupuolella auttavat minua eteenpäin tässä elämässä. Toimeen tarttuminen ja asioiden liikkeellepano onkin sitten se toinen juttu ja siihen tässä keräilen paukkuja paraikaa. Valkoisena hohtavat lumikinokset, auringonpaiste ja pakkanen on ehdottomasti apuna tässä tilassa :)

...Hertsikka jatkaa hiljaiseloaan....

Pyjamabilleet

Vanharouva-Iitu on meillä kyläilemässä. Isäntäväkensä lähti ehdoin tahdoin hakeutumaan merisairaiksi joten Tor sai koiramaista seuraa, Jihaa! Se on niin liikuttava kaikessa touhotuksessaan ja pelailukutsuissaan. Roisimman ravin jälkeen nuo kieriskelivät ja painivat ja lopuksi makasivat molemmat kyljillänsä kuonot yhdessä. Yö meni rauhallisesti ja Iitu löysi pehmeän paikan mihin käpertyä. Lohtua tuomaan oli reissukassiin pakattuna Marin lökärit jotka varmasti tuoksuivat Iitun nenään iiihanan tutuilta.

Iitun kanssa lenkillä on aivan ihanaa kun mennään remmi löysällä mut vielä ihanampaa olisi jos saisi lykättyä sen piukeen hihnan jonkun muun käteen hehe. Lenkkien ulkopuolella en kyllä siitä nelivetohepusta kuitenkaan luopuisi, tiedoksi vaan :) Vaikka no joo, muistan tilanteen jos parikin kun moista on uhottu, mutta laitetaan ne tunnekuohujen piikkiin.

Nyt Iitu makaa reporankana mun jaloissa ja Torstia ei näy mailla halmeilla. On varmaan sniikannut sänkyyn ja peiton alle koisimaan. Ehkä pää on aseteltu mukavasti Karrin tyynylle... Uutta tämäkin; vieraita kylässä mutta unet vie voiton. MAHTAVAA!

Pikkinen Veikkakin tavattiin tuossa yksi ilta ja herranlettas se oli suloinen ja rohkea sheltin pentu, huimat 12 viikkoa ikää mittarissa! Tor oli aluksi aivan ylikierroksilla (yllättykö tästä muka joku??) eikä missään ollut mitään tolkkua, mutta siitä sekin sitten "rauhoittui" ja pelailut saatiin käyntiin. Mutta on nuo parsonit vaan sellasia.. painaa päälle täpöllä eikä varmana anna hetken rauhaa, yrittää ja yrittää ja yrittää.. ja on niin rajuja siinä menossaan että huh. Eipä silti, missään vaiheessa ketään ei sattunut ja Veikan äänimerkistä lopetti heti pelin, mutta tiedä sitten pikkusen henkisistä kolhuista mitä tämä jyrä sai aikaan? No en usko. Jouluna uusiksi :)